 |
Koirasi on sinulle rakas ja haluat varmasti, että se on terve ja aktiivinen mahdollisimman pitkään. Jotta voit auttaa sitä vanhenemaan ja varmistaa, että se saa parhaan mahdollisen huolenpidon silloin kun se sitä tarvitsee, on tärkeää tietää, milloin koirasi on seniori-ikäinen. Monille omistajille se ei ole niin selvää. Koirat tulevat itseasiassa vanhoiksi aikaisemmin kuin monet omistajat uskovatkaan.
Eri rodut vanhenevat eri ikäisinä. Alla olevasta taulukosta näet, että suurikokoisen koiran katsotaan olevan vanha jo noin kuuden vuoden iässä, kun taas pienikokoiset koirarodut ovat senioreja vasta muutamaa vuotta myöhemmin.
- Pienet koirat (10 kg asti): 8 vuotta
- Keskikok. koirat(10 - 25 kg): 7 vuotta
- Suuret koirat(26 - 40 kg): 6 vuotta
- Jättikok. koirat(> 40 kg): 7 vuotta
top
Koirien aika kuluu paljon nopeammin kuin ihmisten. Yksi koiranvuosi esimerkiksi on noin 7 - 8 vuotta ihmisen iässä, riippuen koiran koosta ja painosta. Jos katsot seuraavalla sivulla olevaa taulukkoa, näet, että suurikokoinen koira on yhdeksän vuoden iässä jo ylittänyt ihmisten 70 vuoden rajapyykin.
Hyvä uutinen on se, että viimeisen 30 vuoden aikana koirien odotettu elinikä on kasvanut noin 25 prosentilla. Vanhat koirat muodostavat jo noin 35 % koko koirapopulaatiosta, verrattuna vuoden 1960 24 prosenttiin. Merkittävä kehitys ennaltaehkäisevässä terveydenhoidossa on merkinnyt, että voit luottaa siihen, että koirasi elämänlaatu säilyy nyt ennallaan paljon pitempään.
top
Kun koirasi tulee seniori-ikään, sinun on hyvä tarkkailla sairauden merkkejä (katso jäljempää kohtaa Mahdollisen sairauden merkkejä). Ota tavaksi tutkia koirasi kunto kerran viikossa, tarkista sen silmät, korvat, suu, tassut, kynnet, iho ja turkki.
Tarkkaile myös muutoksia sen käyttäytymisessä, kuten ruokahaluun, tarkkaavaisuuteen, aktiivisuustasoon ja kuuloon liittyviä muutoksia. Muita tarkkailtavia heikkenemisen merkkejä ovat muutokset lihaksiston, ruumiin ja turkin kunnossa. Olet ainoa, joka todella tuntee koirasi, joten huomaat varmasti fyysiset muutokset hänessä helposti.
Jos vanhalla koirallasi on yksi tai useampia seuraavista oireista, vie hänet eläinlääkärille mahdollisimman pian.
- Rappusten nouseminen on vaikeaa.
- Ylös hyppääminen on vaikeaa.
- Pystyyn nouseminen on vaikeaa.
- Lisääntynyt jäykkyys tai ontuminen.
- Sisäsiisteyden unohtuminen.
- Lisääntynyt jano.
- Lisääntynyt virtsaaminen.
- Aktiivisuustason muutokset.
- Liiallista huohottamista.
- Kulkee kehää/toistaa liikkeitä.
- Hämmentyneen tai sekavan oloinen.
- Liiallinen haukkuminen.
- Vähentynyt vuorovaikutus perheen kanssa.
- Laskenut reagointikyky.
- Väristyksiä tai tärinää.
- Muutoksia ihon ja turkin kunnossa.
- Muutoksia nukkumistavoissa.
- Tervehtiminen tai muu käytös ei
ole niin innostunutta.
- Muuttunut ruokahalu.
- Muutokset painossa.
top
Kukaan ei ole niin pätevä neuvomaan, kuinka koiraasi tulee hoitaa vanhuusiässä, kuin eläinlääkärisi. Vaikka on tärkeää itse tarkkailla lemmikkinsä vointia, on eläinlääkäri kuitenkin oikea ihminen tekemään sairausdiagnoosin ja tarvittaessa määräämään vaaditun hoidon. Yleisohjeena koira on hyvä viedä eläinlääkärin tarkastettavaksi puolen vuoden välein ja antaa hänen tarkistaa koiran hampaiden, hermoston, korvien, nenän, kurkun, silmien, lihasten, luuston sekä peräsuolen terveys. Samalla on hyvä tehdä koiralle joitakin tutkimuksia, kuten CBC eli veren kuva, seerumikemiallinen profiili sekä täydellinen virtsan- ja ulosteentutkimus. Tämä saattaa kuulostaa hieman hankalalta ja hienostuneelta, mutta nämä kokeet ovat itseasiassa hyvin yksinkertaisia ja rutiininomaisia toimenpiteitä, jotka voivat auttaa edistämään ikääntyneen koirasi elämänlaatua.
top
Kun koirasi lähestyy seniori-ikää, sinun on hyvä harkita sen ruokavalion mukauttamista ylläpitääksesi sopivampaa ravitsemuksellista tasapainoa sen kehossa tapahtuvien muutoksien vuoksi.
Lihaskudosta ylläpidetään korkealaatuisten proteiinien avulla, kun taas madaltunut aktiivisuustaso tarkoittaa, että koirasi todennäköisesti hyötyy vähemmästä kalorimäärästä. Vanhetessa koiran ruoansulatusjärjestelmä muuttuu myös herkemmäksi, joten se hyötyy erityisistä suoliston hyvinvointia tukevista ravinteista. Tietynlainen ravinto on myös helpompi ikääntyvän koiran hampaiden ja ikenien kannalta.
Eukanuba Senior auttaa ylläpitämään koirasi liikkuvuutta ja hyvinvointia sen seniori-iässä. Se sisältää valmistusaineita, jotka tukevat koiran nivelten terveyttä. Lisäksi sen rasvamäärä on vähäisempi, mikä auttaa vähentämään nivelten rasitusta, ja näin koirasi pysyy paremmassa kunnossa, jos sillä on taipumusta lihoa. Eukanuba Senior -täysravinnossa on oikein tasapainotettu määrä vitamiineja, jotka suojaavat sairauksilta ja tulehduksilta ja auttavat tehostamaan koiran immuunijärjestelmää juuri siinä iässä, kun se on kaikkein ajankohtaisinta. Ja kuten kaikki pentujen ja aikuistenkin täysravinnot, myös Eukanuba Senior on täydellinen ja tasapainotettu, eikä ruokavalioon tarvitse näin lisätä mitään.
top
ruokintaohjeita
|
 |