|
|
|||||||||||||||
|
|||||||||||||||
| Eukanuba Dog Expert | ||||||
Koirien kasvuprosessissa tapahtuu huomattavia muutoksia suhteellisen lyhyessä ajassa muihin eläinlajeihin ja ihmiseen verrattuna. Erityisesti suurikokoisten rotujen pituuskasvu (pitkien luiden kasvu) on vaikuttavaa. 16 - 18 kuukauden iässä ne saavuttavat lopullisen kokonsa (ei painoa).
Luiden pituuskasvu tapahtuu kasvu-levyissä. Luut eivät kasva sattumanvaraisesti, vaan ainoastaan näissä rustoisissa kasvulevyissä, jotka sijaitsevat luiden päissä. Kasvuprosessin aikana rusto mineralisoituu ja muuttuu luuksi. Prosessi jatkuu, kunnes luu on saavuttanut lopullisen pituutensa. Prosessissa voi tapahtua häiriöitä, jotka saattavat aiheuttaa luustosairauksia.Useimmiten ongelmia esiintyy olka- ja kyynärnivelissä, mutta myös polvi-, nilkka- ja lonkkanivelissä. Ruotsissa, Yhdysvalloissa, Saksassa ja Alankomaissa tehdyt tutkimukset suurirotuisilla koirilla ovat osoittaneet yllämainittujen sairauksien johtuvan nivelruston epänormaalista kehityk-sestä. Koirilla sairaus tunnetaan osteokondriittina (OC) tai dissekoivana osteokondriittina (OCD). Toisaalta ylipainon aiheuttama nivelten ylikuormitus voi myös tuottaa ongelmia, joista yleisin on lonkkadysplasia (HD). Osteokondriitti (OC) ja lonkkadysplasia (HD) ovat kasvun aikana kehittyviä sairauksia. Ne ovat perinnöllisiä tauteja, joihin voivat vaikuttaa ympäristötekijät, kuten traumat. HD:lle on tunnusomaista lonkkanivelen huono istuvuus, joka voi johtua joko pallon, kuopan tai molempien muodoista. Jos koiralla ei ole HD:aa luuston kehityttyä täydellisesti, se ei sitä saakaan. Mutta jos koiralla on ollut nuorena diagnosoimaton HD:a, se saatetaan löytää myöhemmin ilmenevän nivelrikon perusteella. Sama koskee OCD:a. Useat tutkimukset ovat osoittaneet (geneettiset vaikutukset poislukien) kasvavien pentujen liiallisesta ruokinnasta johtuvan suhteellisen ylipainon (pentu on ikäisekseen liian painava kokoonsa nähden) aiheuttavan kliinisten HD:n määrän huomattavaa lisäystä. Ortopedisestä näkökulmasta on tärkeää pitää koira kasvuaikana hoikkana. Ylipaino aiheuttaa lonkkanivelen epämuodostumista (siis kasvattaa HD:n saamisen riskiä). Pennun pitäminen hoikkana ei vaikuta sen säkäkorkeuteen, eikä pentu kasva hitaammin. Vain sen paino nousee hitaammin, mikä on suotavaa.
Kalsiumia tarvitaan terveen luukudoksen kehittymiseen. Laajat tutkimukset ovat osoittaneet nautitun kalsiummäärän olevan merkittävin tekijä OCD:n syntymisen kannalta. Liiallinen kalsiuminsaanti lisää koiran riskiä saada kliinisiä ongelmia. Koira voi saada liikaa kalsiumia, kun täydelliseen ja tasapainotettuun ravintoon lisätään kalsiumlisäravinteita, kun eläimelle syötetään täysravintoa, jossa on liikaa kalsiumia, tai kun omistaja lisää kotiruokaan liikaa kalsiumia. Kalsiumin lisäämistä täydellisiin ja tasapainotettuihin ruokavalioihin pitäisi välttää kaikissa olosuhteissa, sillä kalsiumin määrää näissä ruokavalioissa on säädelty huolellisesti. Lonkkadysplasian (HD) kehittyminen ei liity luiden pituuskasvuun, vaan ravinnolla on HD:n syntyyn suuri vaikutus. Kasvun aikana liiallinen ruuansaanti (kalorit) lisää HD:n riskiä, sillä vielä suhteellisen kehittymätön luusto ei kestä nopeaa painonnousua. Pennun syntyessä luuranko on suurelta osin rustoa, ja se muuttuu vähitellen luuksi. Rusto on luuhun verrattuna taipuisaa ja muuttaa muotoaan joutuessaan kuormituksen alaiseksi. Kun kehittymätön luuranko - ja samalla kehittymätön lonkkanivel - ylikuormittuu pennun ylipainosta (suhteessa sen ikään), lonkkanivelten muoto on vaarassa muuttua, jolloin syntyy dysplasia. HD on perinnöllinen sairaus. Kun pennulla ei ole riskigeenejä, ylipaino tietyssä iässä ei koskaan aiheuta HD:aa. Mutta jos pennulla on riskigeenejä, on osoitettu liikaruokinnan voivan pahentaa ongelmaa huomattavasti. Edellä mainittu koskee myös riskiä saada OCD ja oireyhtymä, jota kutsutaan kyynärdysplasiaksi (ED). Riskiä lisää liian nopea painon kasvu. Tasapainoinen kasvu yhdessä hallitun painonnousun kanssa tuottaa parhaan lopputuloksen: terveen ja hyväkuntoisen koiran. Oikeiden ruokintamäärien käyttö takaa, että koira saavuttaa täyden kokonsa ja ihanteellisen kunnon. Tanskandoggien kasvusta tehty tutkimus (Nap RC, Alankomaat) on osoittanut, että ruokavalion proteiinimäärällä ei ole merkittävää vaikutusta luuston kehitykseen. Runsas proteiininsaanti ei kasvata OCD:n tai HD:n riskiä, eikä vaikuta luiden pituuskasvuun.
Suurikokoisten koirarotujen luusto-ongelmien suuri määrä huomioiden on hyvä uutinen, että on saatavilla ravintoa, joka on erityisesti suunniteltu täyttämään nopeasti kasvavien suurikokoisten koirarotujen pentujen tarpeet. Nämä tuotteet huomioivat vii-meisimmän tutkimuksen, jossa on tutkittu kalsiumin osuutta suurikokoisten rotujen ravinnon tärkeimpänä riskitekijänä ja joka puoltaa kokonaisenergiansaannin vähentämistä hallitun kasvun saavuttamiseksi. Eukanuba Puppy & Junior Large Breed on suunniteltu erityisesti terveen kasvun tueksi: siinä on matalampi energiapitoisuus ja hyvä kalsiumin ja energian suhde. Se antaa jokaiselle suurikokoisen koirarodun pennulle ihanteellisen ravitsemuksellisen tuen! |
||||||