Täysikasvuinen koirasi
Koko
Ikä
Aktiivisuus
Herkkyys
Geenit

Koko

Pieni, keskikokoinen vai suuri koira?
Toisin kuin ihmisten, koirien koko voi vaihdella huomattavastikin eri rotujen välillä. Painavin rotu, bernhardinkoira, voi painaa yli 70 kertaa enemmän kuin pienin rotu eli chihuahua. Ihmisillä sama tarkoittaisi sitä, että joku painaisi saman verran kuin täysikasvuinen afrikannorsu-uros. Tanskandoggi on jopa 7 kertaa korkeampi kuin yorkshirenterrieri, vastaavasti ihmisen pitäisi olla yli kymmenen metriä pitkä.

Tämänkaltaisen valtavan vaihtelun vuoksi eri rotuisia koiria pitää ruokkia eri tavoin, sillä niiden ravitsemustarpeet ovat erilaiset. Pienet koirat elävät keskimäärin kauemmin kuin muunkokoiset rodut ja niille saattaa ole hyötyä pitkäikäisyyttä tukevista antioksidanteista. Niillä on myös vilkkaampi aineenvaihdunta, joten vaikka ne ovat jopa 60 % pienempiä kuin suuret rodut, niille saattaa terveyden kannalta olla hyötyä suuremmista proteiini- ja rasvamääristä kiloa kohti. Keskikokoisilla roduilla on keskimääräinen kasvuvauhti ja energiantarve. Eukanuba Medium Breed sisältää keskikokoisen rodun aineenvaihdunnan kannalta ihanteellisen yhdistelmän proteiineja, rasvaa ja hiilihydraatteja.

Suuret rodut saattavat painaa 80 kiloa tai ylikin – helposti enemmän kuin omistajansa. Tämä tarkoittaa sitä, että niiden nivelet rasittuvat joka askelella enemmän kuin pienempien rotujen. Eukanuba Large Breedin tarkkaan säädelty rasvataso auttaa pitämään painonnousun ja nivelten rasittumisen minimissä. Lisäksi se sisältää glukosamiinia ja kondrotiinisulfaattia, jotka auttavat ylläpitämään nivelten terveyttä ja liikkuvuutta.