Koiran kanssa matkustaminen
Lemmikin tunnistetiedot
Varaa tarkastus
Koiran hoitopaikat
Vinkkejä automatkoille
Vinkkejä lentomatkoille

Vinkkejä automatkoille

Seuraavien vinkkien avulla saat tehtyä automatkoista turvallisia ja mukavia niin sinulle kuin koirallesikin:

  • Älä anna koiralle syötävää kahteen tuntiin ennen matkaan lähtöä. Jos se suinkin on mahdollista, älä ruoki koiraa myöskään matkan aikana. Jos koiran normaali ruoka-aika kuitenkin osuu automatkan ajaksi, pitäkää puolen tunnin ruokailutauko, jonka aikana myös ulkoilette, leikitte ja liikutte hieman.
  • Pakkaa mukaan koiran omaa ruokaa ja vettä, jotta ravinnon muutokset eivät sekoita koiran vatsaa.
  • Älä anna koiralle rauhoittavia lääkkeitä.

Pidä taukoja
Hyvä peukalosääntö automatkoille on, että vähintään kahden tunnin välein kannattaa pitää tauko, jolloin koira pääsee tarpeilleen, juomaan ja jaloittelemaan hieman.

Turvallisuus autossa
Älä anna koiran roikottaa päätään auton ikkunasta (tällaista näkee valitettavan usein). Koiran silmiin voi lentää hyönteisiä tai roskia, jotka voivat aiheuttaa vakavaa, pysyvääkin vahinkoa. Koira matkustaa turvallisesti autossa erityisiin turvavöihin kytkettynä tai kuljetuslaatikossa. Vapaana autossa oleva koira voi häiritä kuljettajaa, ja kolarin sattuessa irrallaan olevan koiran loukkaantumisriski on huomattavasti suurempi kuin kytketyn.


  Päivitykset Tietosuojalausuntoomme.
  Olemme päivittäneet P&G Tietosuojalausuntoamme ilmaistaksemme selkeämmin, miten keräämme, hyödynnämme ja suojelemme tietojasi. Napsauttamalla tästä!