Bokseri
touhukas leikkikaveri, peloton suojelija
Ulkonäöltään bokseri on symmetrisen kaunis: lihaksikas ja hyväluustoinen koira, jonka veistosmaisen olemukseen kruunaa ainutlaatuisen ilmeikäs pää. Bokserin kasvot heijastelevat milloin hellyyttä, milloin uteliaisuutta tai herttaista ilkikurisuutta. Se onkin valloittanut isäntäperheitä ympäri maailmaa. Ihmisten on helppo rakastua koiraan, joka tuntuu olevan kuin luotu viihdyttämään niin aikuisia kuin lapsiakin. Historialtaan bokseri on kuitenkin palveluskoira, kaikkea muuta kuin sävyisä perhelemmikki.
Suuri ja komea, uskollinen ja rakastava koira
Bokseri on rotuna melko nuori. Nykyboksereiden juuret johtavat jo kadonneeseen Brabant Bullenbeisser -rotuun, jota käytettiin metsästyksessä Saksassa. Brabant Bullenbeisser -koirat olivat vahvoja, lujapurentaisia, ketteriä ja rohkeita, joten ne pystyivät hyökkäämään villisikojen kimppuun ja pitämään sinnikkäästi kiinni saaliistaan metsästäjän tuloon asti. Ei ole tarkkaa tietoa siitä, milloin rodusta kehittyi nykymuotoinen bokseri, mutta oletettavasti se on tapahtunut joskus 1800-luvun puolivälissä.
Koko 1900-luvun ajan boksereita käytettiin erilaisissa tehtävissä, kuten poliisi-, vartio-, etsintä- ja pelastuskoirina sekä jonkin verran myös opaskoirina. Bokserit ovat myös menestyneet erinomaisesti tottelevaisuuskilpailuissa.
Nykyään boksereita pidetään enimmäkseen seurakoirina. Suurisydäminen ja hellä koira vastaa omistajiltaan saamaansa rakkauteen, kaipaa huomiota ja haluaa leikkiä. Fyysisesti vahvana ja älykkäänä koirana bokseri kaipaa liikuntaa ja aivotyötä, ettei se muuttuisi levottomaksi. Bokseri täytyy myös kouluttaa ja sosiaalistaa pienestä pitäen, jotta sen luontainen vartiointivaisto saadaan hallintaan.










